Syksy on muutoksen aikaa

Olen pitkään kärsinyt blogiahdistuksesta. Sellaisesta, jossa tekisi tavallaan mieli kirjoittaa, tuntee huonoa omaatuntoa ettei kirjoita, mutta ei oikeastaan edes huvita kirjoittaa. Sellaista jossa periaatteessa on vaikka kuinka paljon ideaa mitä kirjoittaa, kuvia odottamassa julkaisua, mutta kun istahtaa koneelle ja päättää kirjoittaa, ei kuitenkaan löydä sittenkään mitään julkaistavaa.

Lapsellinen elämä on tainnut muuttaa minua. Aika kuluu pitkälti lapsen kanssa, lapsen ehdoilla. Kun yritän istua koneelle kesken päivän, on pian joku pieni sylissä ja ottaa käden pois hiireltä ja ottaa hiiren omaan käteensä. Tai alkaa leikkiä kukkuu-leikkiä kannettavan kanssa niin, että tietokoneen alle laitetaan jotain ja kurkataan hetken päästä onko se siellä. Ja sitten äiti ja lapsi lähtevät pois koneelta leikkimään muita leikkejä.

Olen miettinyt, että yritän muutosta myös tänne. Alan kirjoittaa juuri siitä mitä mieleen juolahtaa. Esittelen yhä käsitöitäni, sillä niitä on valmistunut kaikesta huolimatta. Siis purkamisesta, käsityöajanpuutteesta, pihan laitosta ja kaikesta muusta huolimatta. Mutta kirjoitan myös muista minulle nykyisin tärkeistä asioista. Lapsen kasvatuksesta, kantoliinailusta, kestovaipoista, arjesta, matkoista, elämästä. Mistä sinä haluaisit kuulla?

Syksy on myös pimeää aikaa. Tässä pari julkaisua odottanutta kuvaa. Näin minulla nykysin roikkuu heijastimet.


Takin helmasta näkyy vain lenkki jossa heijastin roikkuu pikalukolla.

Ompelin koneella vinonauhan pätkän lenkiksi takin helmaan. Kaikkien omien takkien helmaan. Pikalukko kiinni, pysyy hyvin, ei ärsyttävän pitkiä naruja, mutta etenkin pidemmissä takeissa roikkuu juuri sopivalla korkeudella ja näkyy hyvin. Ja lenkit molemmille puolille niin voi tarpeen mukaan vaihtaa tai kiinnittää vaikka molempiin. Ja jos kävisi niin hullusti että heijastin tarttuu johonkin, repeää luultavasti vain nauha, ei takki.