sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Neuloskelua ja ongelma





Tähän ensin uusia kuvia Vattutakista. Mie olen pitänyt takkia päällä nyt pari viikkoa melkein aina kotona, kaupungilla takin alla, pyöräillessä ja lasketellessa lämmikkeenä jne. Tuulettanut silloin tällöin välissä. Ihanaa kun villa pysyy raikkaana ja puhtaana pelkällä tuuletuksella.



Herra Kurren päässä on ystäväni vauvalle tehty myssy Just Bamboosta. Täyttä bambua oleva nauhalanka on kyseessä. Ei mikään mun uusi suosikki, mutta ihan ok. Lankaa kului grammaa vajaa täysi 50g kerä. Puikkojen koon onnistuin jo sujuvasti hukkaamaan.
Sitten lopuksi ONGELMA:
Tahtoisin tilata täältä Englannista itselleni käsitöiden nimikointinauhoja. Mutta kun pitäisi keksiä se teksi! Haluan että siinä lukee "punanen", mutta se yksistään on hieman tylsä. Pientä lisähaastetta tuo se, että haluan tilata juuri tuolta, enkä suomesta. Kokeilin yhtä tekstiä ja huomasin esikatselussa että tekstistä oli pudonnyt ääkköset pois. Ymmärrettävää kun kyse on brittifirmasta, mutta samalla rajaa muutamia vaihtoehtoja pois.
Nyt sitten aion julistaa kilpailun avatuksi. Tehtävän antona on keksiä minulle lyhyehkö teksti käsitöiden nimikointinauhoihin.
Lisäehtoina on siis:
- tulee sisältää nimimerkkini eli "punanen"
- ei saa sisältää ääkkösiä- tulee tekstiltään sopia niin neuleisiin kuin ompelutöihinkinAikaa annan puolitoista viikkoa eli kuun loppuun. 1.5. aikaisintaan sitten katselen vaihtoehdot läpi ja lunastan mieleiseni pienellä käsin tehdyllä lahjuksella sen ehdoittajalta. Ja pistän tilauksen käsityönauhoista Englantiin tietenkin :D.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Punasen pirteet"

Marja A kirjoitti...

Punasen paja
tai Handmade by Punasen paja

Ausifer kirjoitti...

"Punaisen pauloissa". Tuli tälläinen mieleen :)

Nna kirjoitti...

Punasen puhteet

aura kirjoitti...

Jos ääkköset olisivat käyneet, olisin ehdottanut "punasen tekemää". Nyt sitten tylsästi vain "(hand)made by punanen".

Makepeace75 kirjoitti...

Ensimmäisenä tulee nyt mieleen "Punasen pajasta". :o)

AnniKainen kirjoitti...

Miten olis: kunhan on punainen. Se olis niinkuin lauseen loppu sanonnasta värillä ei väliä, kunhan....Ja eipä olis ääkkösiäkään :)

Oranssi kirjoitti...

Keep it simple, baby. Jos tahtoo jotain Made by... mutta suomeks, ehdotan

TEKI PUNANE

Merith kirjoitti...

Aikas hankala homma. Suomen kieli on hankalaa, kun ääkkösiä on niin paljon:/

Punanen tekee
Punasen tehelmys
Punasen taidonnäyte
Handemade by Punanen

Punanen kirjoitti...

*punanen punastelee* Mie unohdin että mulla oli mainosroskan takia valvonta päällä kommenteissa... ja luin innoissani kaikki vastaukset, mutta en muistanu julkaista niitä... paitsi nyt kaikki kerralla.*punanen menee nurkkaan häpeämään*

Regsu kirjoitti...

Punasen parasta

Punasen panos

Parasta Punasta

Parasta Punaselta

Punasen pynjaukset (väkerrykset)

Punasen pehmoiset

Punasen puikoilta

Tässä muutama :)

Ansku kirjoitti...

punanen made this tai suomeks
punanen teki
tehty by punanen
punasen originaali
punasen originelli
heh heh=)

-Anne-