tiistai 23. helmikuuta 2010

Vaihtoja

Olen ollut mukana lapasvaihdossa. Omani sain postissa viimeviikolla, mutta kiristin itseäni ja päätin etten avaa pakettia ennen kuin saan lähetettyä omani. Tai siis ainakin pakattua ne lähetyskuntoon. Postiin veinkin paketin omat uudet lapaset kädessäni. Sain ne Janetilta. Ne on tälläiset ihanuudet:
Teetee Primaveraa kaksinkertaisena, pehmeät ja punaiset ja sopii täydellisesti mun kaulurin kanssa.
Itse tein lapaset uudesta Dropsin Nepalista jota ostin Ruotsista. Lanka on ihanaa 65% villaa ja 35% alpakkaa, 75m / 50g. Pelkäsin langan loppuvan kesken, rusekaa kun oli minulla kaksi kerää. Tein siis lapaset tekemällä apulangalla virkkausaloituksen ja aloin neuloa suoraan heti peukalokiilaa ja kuviointia. Purin muutamaan kertaan huonon kiilan ja/tai väärän silmukkamäärän takia. Lopputulos kuitenkin oli lopulta onnistunut ja sain viimetingassa ne postiin. Lankaa kului yhteensä 95 g joten rannekkeen punaiset raidat oli hätävarjelua. Tai sitten olisin voinut vielä muutaman kerroksen neuloa lisää rannekkeeseen. Rannekkeen silmukat siis poimittu samalla kun purin apulanka-aloituksen ja neulottu *1 o kiertäen, 1 n* resoria kunnes on sopivasti. Ideahan näihin lapasiin tuli koukuttajalta, joka oli tehnyt vastaavat vähän aikaa sitten. Ihan kivat, eikö? Ja luultavasti myös lämpimät. Toivottavasti Kata tykkää :)
Katiija tuossa taannoi kehuskeli mun tekemiä neulepusseja, siitä sitten pari neuleystävää totesivat tarvitsevansa lisää pusseja ja miehän lupasin tehdä. Hävettää vähän kun osa on vielä vaiheessa kun on tullut kaikkea kummallista kuten töitä ja reissuja ja flunssaa ja muuta mikä on vienyt ompeluaikaa. Haka oli ensimmäinen joka sai pussinsa kotiin. Annoin ne suoraan saajalleen kun satuin olemaan samalla paikkakunnalla auttamassa veljeäni muutossa. Tämän näköiset ne sitten oli. Molempien kankaat tulivat Hakalta itseltään minulle materiaaleiksi. Tuo vasemmanpuolimmainen on yksi suosikkini kaikista pussukoista joita olen tehnyt. Kangasta oli vähän, joten piti hieman soveltaa, sain sitten idean tehdä yläreuna toisella kankaalla jotta saisin vähän lisää kokoa pussiin. Tuo on nyt noin 15 x 15 cm paloista, isompi taitaa olla n. 23 x 23 cm.
Ja mitä minä sain ompelupalkaksi?
Kaikkea törkäen ihanaa!!! Jo kankaiden kanssa kotiutui tuo minun ensimmäinen Wollmeise ja kyllä se on pehmeetä ja niin kauniiin väristä! Massaihanuudet sain samalla kun Haka sai pussinsa. Koru on ollut jo monesti kaulassa, napit odottamassa täydellisiä projekteja. Vihreä ehkä pääsee koristeen töihin jo piakkoin...

4 kommenttia:

Sinikka kirjoitti...

Kauniit lapaset olet saannut ja tehnyt:)
Ihania noi sun käsityöpussukat:)

Anonyymi kirjoitti...

Kommeita väskyjä! Näytäks ens kerralla mulle, millasia ne on sisältä jne, kun en oo vielä tehny tarkempaa tuttavuutta? Nyt sä laitoit mun päähän taas ompeluajatuksen ja mulle tuli joku käsittämätön harha, että mä voisin ommella jotain siitä mun tyynynpäällisompelusta jääneestä soirosta. Tarttee äkkii keksiä jotain muuta ajateltavaa, et tämmöset harhat unohtuu.

Hienot on lapasetkin, siis kummatkin, mutta varsinkin ne, jollaiset mä nerokkaasti itsekin olen vast'ikään neulonut :D :)

Usimarjaana kirjoitti...

Oih, upeita pussukoita!! Ottaisin mielelläni itsellenikin moisen! Oot taitava! :) Lapasetkin ovat hienoja.

satumh kirjoitti...

voi mua kans niiiiin himottais tommonen kässäpussi.. tekisitkö? asiallista korvausta vastaa toki. :) multa saattais löytyä nurkista jotain matskuakin, minkä verran tuollaiseen tarvii kangasta?