perjantai 19. helmikuuta 2010

Raportti Ystävänpäiväviikonlopusta


Miekin olin Lahdessa Tuulian The Tailored Sweater -pajassa opettelemasa uutta tekniikkaa. Nukkeni Benja-Birgitta sai paidan, hänellä ei ennen ollutkaan villapaitaa.
Paita on siis mallipaita pajasta. Pajassa sain sen sopivasti siihen malliin, että eroton hihat ja vartalon erikseen. Mies haki minut suoraan pajasta pelaamaan lautapelejä ystävälle, joten ainoa neule kassissa edistyi ja illalla oli jo hihat valmiina. Seuraavana päivänä istuskelin kahvilassa Swandan (rav) ja koukuttajan kanssa ja kappas, alkoi vähitellen muistuttaa valmista paitaa.
MalliTilkku (ravelry)
Lanka: Novita Seitsemän veljestä, Marttavärien punainen
Puikot: 4 mm
Ohje: The Sample Sweater by Tuulia Salmela (ravelry)


Samassa pajassa tapasin ensimmäistä kerta Emmuskan, joka oli minulle sattunut ystävänpäivävaihtoon pariksi. Mie lahjoin emmuskaa paketilla josta en toki mitään kuvaa muistanut ottaa, mutta tälläisiä ihanuuksi mie sain: Vuorelman Vetoa (minulla ei tätä vielä olekaan ollut, mutta kehuja kuullut paljon, joten jos vaikka sukat itselleni tekisin), täytesuklaata (Nam!!), patalappu/pannualusta (sopii just sopivasti keittimen pannun alle kun sen laittaa myssyn kanssa odottomaan seuraavaa juojaa) ja massanappeja, nalle-nauhastoppareita ja sydänniittejä vai miksihän noita kutsuisi. KIITOS!!

Nyt tuntuu olevan kesken kaikkea isompaa eikä mikään tahdo valmistua. Lisäksi joissakin projekteissa neuloskelen vaan samaa lanka aina uudestaan ja uudestaan purkaen välillä. Ei oo kivaa sellanen. Kyllä mulla taas kohta jotain on blogattavana :)

Ei kommentteja: