perjantai 13. marraskuuta 2009

Turkoosi vallankumous


Tämä on jotain ikuisuusprojketiin viittaavaa, mutta ei ihan. 2,5 mm puikot ja Step Classic ja villatakki viime kevään ylioppilaan toiveita parhaan mukaan seuraten. Ok, serkku tekee sit kun lahjaksi lupas. Toukokuun alussa aloitin, kärsin välissä rannevammoista, turhautumisesta, tuskastumisesta, epätoivosta (kun ohjeen suunnittelin sen edistyessä) ja lopulta voitonriemusta. Se on valmis vihdoinkin! Erityisen tyytyväinen olen hihojen palmikkokuvioon. Palmikon bongasin jostain mallineulekirjasta, reunus on huoliteltu i-cordilla. Napit on paikallisesta Alestalosta, ne ekana ostetut. Ne tokana ostetut aikoo nappikoruksi takin saajalle.

Takin kanssa lähti myös äiti-puffan tekemä turkoosi-ruskea koru anteeksipyyntönä pitkästä odotuttamisesta. Sen kuva on hukassa.


Tämä meni #neulonnan syysvaihdossa zeskalle. Ja noppapussi kanssa. Lankana Järbo Garn Soft Cotton jota oli oikein mukava virkata 3,5 mm koukulla. Ohjeen pohjana on se tuttu sukkaneulepussi risteytettynä kirjovirkattuun kisupussiin.
Tuloksena oli vuoritettu pussi josta saaja sanomansa mukaan piti. Kisut oli muuten kisusta kiinnostavia. Kuvat isompana voi kattoa Picasa-albumista.

Turkoosi hairahdus loppui tähän. Toistaiseksi. Ehkä jotain joulun jälkeen. Tai sitten ei.
Posted by Picasa

1 kommentti:

Helmis kirjoitti...

Kaunis villatakki!
Vau, isot onnittelut, aika urakka sulla onkin takana. Palmikkokuvio näyttää tosi kauniilta tuossa hihansuussa!