perjantai 24. heinäkuuta 2009

Pientä ja oranssia


Tässä on mökkireissulta kuvia, ennen lomaa käytiin ja sinne oli ilmestynyt poikue oravia, kolme pikkuista joilla ei ollut mitään tolkkua siitä että oravat yleensä välttää ihmistä. Kaikkihan me oltiin ihan hulluina niihin, eikä vähiten veljenpoika reilut 1v, hihkui ja huusi ja meni pikkuisten kurrejen perässä.

Ja tässä nyt sitten paremmassa esittelyssä se josta aiemmin pistin vaan pikkuisen kuvan...

Monsterilla on uusi kaveri. Hän on Hirmu, neiti jolla on ikää 2,5kk. Monsterin mielestä tosin etenkin alussa todellakin nimensä veroinen, ei oikein uskaltanut tutustua. Pikkuisella taas riittää rohkeutta. Kaikkea pitää vähintään uskaltaa huitaista kerran tassulla, mieluiten kynsien kanssa (kuten kameraa, tai mun nenää *auuuu*). Kivaa on ja Monsterikin alkaa vähitellen unohtaa olevansa loukattu kissa joka ensin hylättiin hoitoon (mun isälle joka lellii kissat piloille) kahdeksi viikoksi ja sitten vielä tuodaan tollanen häirikkö. Nyt sitten alkaa pukata kuvaa aina kahdesta kuvausapulaisesta :D
Mistä tulikin mieleen että eräs reissussa melkein valmiiksi saatu huivi odottaa langanpätkien päättelyä ja pingottamista. Mä luulen et se on ihan toivottoman alimittanen.
Posted by Picasa

3 kommenttia:

Taija K kirjoitti...

Ihania kuvia, sekä miukusta että oravista.

Leena kirjoitti...

Hihkaisenpa nyt sen, että tilasin blogisi readeriin, joten voi olla että vierailen vastakin. Eniten minua viehätti se, että sinulla on samanlainen uusi perheenjäsen kuin minullakin. En tullut kyllä päivämäärääsi katsoneeksi, minun on vasta kahden kuukauden ikäinen.

Laitanpa sinulle tähän osoitteeni, kun en näköjään pysty laittamaan sitä valikkoihisi.
http:leena.ukkolanakat.net

MysteryKnitter kirjoitti...

What a sweet cat!