torstai 19. helmikuuta 2009

Hamsterointia


Oon mä saanut hamsteritöitäkin valmiiksi, mutta en ole jaksanu niistä enempiä tässä kertoa vaan raportoinut vaan hamsteriblogiimme. Mutta nyt mie kerron.

Vasemmalla ylhäällä
VELJENPOJAN MAKKARASUKAT
Lankana on seiskaveikkaa, jota kului 76 grammaa ja värejä jäi jäljelle vain pienet onnettomat nöttöset. Sukkien varret on todellakin hurjan pitkät, tarkoituksena on että ne yltävät ihan vaipan reunaan asti ja lämmittävät pikkuisia jalkoja kun poika on rintarepussa tai kantoliinassa. Ohjehan on ns. junasukat tai Tuulan sukat miten kukin haluaa niitä kutsua. Välissä aina kaventelin silmukoita pois jotta sopivat sekä ylhäältä että alhaalta. Kaverina kuvassa on kaksi pientä hiirtä, tein juuri taas neljä leikkihiirtä tekoturkiksesta kissallemme. On kuulemma testattu ja on sopivat ja pojan äitikin tykkäsi sukkien ulkonäöstä.

Oikealla ylhäällä
3x TISKIRÄTTI
Ai kuka on jääny koukkuun? :D Alimpana jo tuttu vohvelirätti. Keskellä erilainen vohvelirätti, jonka mallista en ihan niin paljoa tykännyt kuin tuosta toisesta. Päällimmäisenä on pintaneulekolmioita.
Lankana kaikissa Novita Bambu ja puikot 3mm.
Ja varmasti teen loputkin bambuni tiskiräteiksi.
Osa meni tädilleni ja loput jäi kotiin. Eli tämä ei jää tähän!
Kaikki kolme yhteensä 53 g.

Vasemmalla alhaalla
PANNUMYSSY
Lanka: Kauhavan kangasaitan Melli ja liuta valkoisia jämälankoja
Ohje: Omasta päästä ja siltä se näyttääkin
Puikot: 8mm muoviset sukkahalot ja 6mm virkkuukoukku viimeistelyyn
Grammoja: 165 g
Mä päätin hamsterikuukauden alussa että hankkiudun eroon Mellistä. Järettömän paksua lankaa 100 g kerä ja kivat värit, mutta jos suosituspuikkoko on 15 (varmaan huovutusta ajateltu) niin ei ihan innosta heti. Ja mihin se riittäisi? Tähän sitten päädyin kun aamutee oli niin usein joko liian haaleaa tai liian kuumaa. Nyt mun tarttee kouluttaa teenkeittäjä laittamaan se teepannu pannunaluselle myssyn alle.

Oikealla alhaalla
SAUNAMYSSY
Ohje ja lanka hankittu Sataman käsityökauppa Ulpukasta Lahdesta
Ohjeen kirjottaja: Varpu Kalenius
Lanka: Virtain villan 100% villalanka
Menekki: 110 g (josta 100g em. ja loppu jotain muuta,unohdin ettei mun pitäny tehdä taitetta jolloin lanka olisi riittänyt hyvin)
Puikot: 5,5mm pyöröt ja 5mm sukkikset
Vanutus: 40 astetta eko-ohjelmassa muutamien housujen ja paitojen kanssa
Ensimmäinen testi: huomenna anoppilassa
Posted by Picasa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Otin oikeuden omiin käsiini ja laitoin nimesi jo omituisten lankojen kierrätysvaihdon osanottajiin, kun aiemmin hihkaisit lähteväsi mukaan. Nimesin sen Kummitukset kiertoon -vaihdoksi. Käypä tsekkaamassa blogissani! Niin, ja saa mainostaa! :)

scorpions kirjoitti...

saunamyssy on hauska :D ja mitä mistä ystäväsi on saanut sysmäläistä lankaa?? voi oot taas tehy noita pussukoita! voitasko jotain vaihtokauppaa tai oravannahkaa harrastaa, että saisin kanssa tuommoisen painetun kissakuvan? en tarvi koko pussukkaa, koska siinä on iso vaiva, mutta jos ees kissakuvan voisin ostaa tai vaihtaa johonkin..?

scorpions kirjoitti...

hui apua! mä oon kirjautunu tuomaksena tänne! se kävi lukemas sähköpostinsa mun koneella... mursuliina anu siis täällä...