maanantai 20. lokakuuta 2008

Kipeitä ranteita ja mitä sitten tehtiinkään

Mulla on ollut reilun kahden viikon neulelakko. Syynä kaksi kappaletta kipeitä ranteita joita olen yrittänyt hoitaa kaikin mahdollisin itsehoitokeinoin mitä olen saanut jostain kaivettua esille. Turha yritys, soitan tänään aikaa lääkärille. Kaksi viikkoa neulomatta on ollut tuskaa.

Kun neulominen on ollut mahdotonta ovat ompelukone ja saumuri olleet ahkerassa käytössä. Katiija pyysi että tekisin vähän isomman kokoisen sukkaneulepussin hänelle kun vanhaan ei mahdu kahta kerää lankaa. Ja mie tein.

Tämä on se Katiijan. Sain pussin valmiiksi just ennen kuin lähdin kaupungille Katiijaa tapaamaan. Kuva on sitten Katiijan ottama kun multa jäi kuva kiireessä ottamatta. Kankaat tarjouslakanaa ja kirppisostoksia. Kuva itse painettu netistä löydetty kuva mallina. Ohje täältä. Katiijan edellinen oli ohjeen mukainen 15cmx15cm kokoinen johon ei mahtunut kahta kerää lankaa joten isommallekin oli tarvetta. Tämä uusi on 23cmx23cm kokoinen. Ja mie vähän innostuin siitä mallista.

Ja piti tehdä vähän lisää niitä. Vasemman puoleinen varmaan jää mulle, oikean puoleinen menee ehkä tädille. Lisäksi on yksi lisää valmistunut ja viides suunnitteilla. Kankaitakin tuli ostettua lisää kirpparilta. Hups!

Tämä kaveri taas on veljenpoikani jonka luona olimme miehen kanssa viikonlopun. Pidimme pojan tyytyväisenä (tai ainakin melkein) lauantaina illalla ja sunnuntaina päivällä sillä aikaa kun veli vaimoineen oli pukujuhlissa ja brunssilla. Pojalla on kuvassa viikonloppuna luovutettu (ja johon myös tein viikonloppuna nauhat neulenukella) myssy. Mallina perinteinen siksak-myssy ja lankana superihana ja superpehmeä Sublime Cashmere Merino Silk DK. Langan menekki pitää kysyä veljen vaimolta, jäi punnitsematta. Koko on vähän reilu tuolle noin 5kk pojalle, mutta menee venytettynä minullekin.... Saa sitten poika pitää myssyä teini-ikäisenäkin vielä...
Huivin teen samoista langoista heti kun ranteet antaa myöden.

Lauantaina päivällä ennen pojan hoitoa vietin ihanan reilun parituntisen Lapeenrannan alueen neulojien kanssa. Paikalla oli irkistä tutut Theb (ei blogia) ja Eloveena ja uusi tuttavuus Totoro. Kiitos ihanasta ajasta ja varmasti yritän nähdä teitä taas kun Lappeenrantaan tulen!

Edit: Theb antoi linkit blogeihin.

1 kommentti:

hanna-h kirjoitti...

En tiedä lohduttaako vertaistuki mutta saman pakkoloman kävin minäkin läpi. Vähän ekstrapäiviäkin päälle, kun käsi ei tuntunut vielä ihan normaalilta. Ei se tunnu siltä vieläkään, mutta toivon että se vahvistuu ja paranee pikkuhiljaa, vaikka vähän jo neulonkin.. Voimia ja sitkeyttä. Kyllä se siitä :]