sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Kissoja ja jämälankoja

AMINEKO-kissa
Virkattu 3mm koukulla
Tällä ohjeella
Kulutus 75g villa- ja villasekoitejämiä+ vanua
Monsteri ei tykänny et vieras kissa oli sen raapimapuun päällä.

************
RANNEKELLON RANNEKE
Idea täältä
Painoa luultavasti n. 12 g
Vanha muoviranneke oli rikki ja painoi rannetta. Pidin sitä viikon verran vyölenkissä kiinni, kun ranteessa ei voinut pitää, painoi niin kipeästi. Tämä on aivan ihana ja kelloa on suorastaan sääli riisua illalla. Tein 1o1n joustimella 2mm puikoilla jostain mystisestä ohuesta villasekoitteesta putken jonka taitoin ohjeen mukaan kaksinkerroin ja avot, ihana ranneke. Vielä pitää korjata ommel niin, ettei vedä vinoon ribbiä. Jos tälle rannekkeelle käy jotain, niin takuulla teen toisen. Ehkä mä ostan jonkun halpiskellon ja otan sen kellotaulun ja teen erivärisiä kelloja...

Monsteri keksi että nojatuolin päältä pääsee kirjahyllyn päälle syömään kasveja ja pudottelee tavaroita. Vasemmalla oleva kukka menetti jo kaksi metrin mittaista rönsyä jotka on nyt juurtumassa. Missä meidän kukat on tulevaisuudessa enään turvassa?

Olen myös tehnyt kuusi kestohedelmäpussia valoverhosta, eivät ole kovin kummosen näköisiä, mutta varmaan lisään vielä tähän kuvan niistä. Puolet jää meille ja puolet menee kummitädille pikkukiitoksena kaikesta kivasta mitä häneltä olen saanut.

3 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Hyviä ideoita ja käsitöitä siun blogissasi. =)

Kirsi kirjoitti...

ihani kissa. Kyllä tuolle voi vähän murratakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva idis kestohedelmäpusseja valoverhosta!! Kiitosta vaan ;)!
Printtasin itselleni tuon saman kissaohjeen mutta en vielä ole jaksanut syventyä siihen. Mutta ehkä joskus..