torstai 2. toukokuuta 2013

Ompelukoneella

Ompelukoneella olen muutamien päiväunien ajan ehtinyt istua

TOSSUT
Ohje - SK 1/2009, isompi koko eli muistaakseni noin vuoden ikäiselle
Kangas - jotain palalöytöjä
Pohja - mummilta perittyä nahkaa
Muuta - ohjeen mukainen ensimmäinen versio oli hihnalta aivan liian lyhyt, lisäsin muistaakseni kolmisen senttiä hihnaan ja nyt on ihan ok. Kuminauhan lisäämista johonkin kohtaan mietin. Käytetty kun ollaan oltu julkisissa tiloissa sisällä, saa tyttö kontata tai kävellä tuettuna ilman etta sukkikset on harmaana liasta. Ihan sopivat siihen käyttöön.

KASSI
Sen edellisen suunnistuskassin mitoilla samanlaisista kankaista veljeni vaimolle hänen pyynnöstään. Myös synttärilahja. Nyt vielä pitäis tehdä meillekin kun ovat kehuneet kuinka hyvin kassi toimii niin kauppakassina, varakassina reissussa ja niille urheiluvälineillekin. Mutta pitää sitä ennen käydä sukeltamassa palalaariin kun kotona on enää mustaa, tässä kassissa on vikat palat oranssista ja valkoista. Ja täysmusta kassi olisi tylsä ja sitäpaitsi ompelulistalla on sen verran ommeltavaa laminoidusta kankaasta ettei se musta edes riitä kaikkeen.

SYÖTTÖTUOLIN PEHMUSTE
Lähinnä hidastamaan neidin nousemista tuolista, ei se estä, mutta hieman hidastaa vielä. Malli suunniteltu netistä löytyneiden kuvien perusteella. Selkäosan sisallä on parisenttista vaahtomuovia pala. Selkäosa on tasku, josta pesua varten saa vaahtomuovin pois. Käytössä on yksi pala ja kankaat kiertää pesussa. Sivuosissa on vanua pehmusteella ja kiinnittyvät kaaren ympäri tarroilla. Selkäosassa menee vain 6 cm läppä selkänojan yli.

Muutakin on tapahtunut, harkitsen vakavasti blogin suuntaamista yleisesti elämiseen ja raportoivani mm. lomareissustamme. Tulisi ehka useammin kirjoitettuakin. Neuleitakin on valmistunut, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla.
Posted by Picasa

1 kommentti:

riikuska kirjoitti...

Hei!
Olen blogisi uusi lukija. Syöttötuolin pehmuste on täällä meillä parin kuukauden kuluttua ajankohtainen asia ja oli mukava nähdä miten olit sen tehnyt.
Sinä olet taitava ompelemaan. Minä olen aivan aloittelija ompelutöissä ja siksi on mukavaa lukea erityisesti niistä ja saada jotain ideoita ja vinkkejä. Kiitos!