lauantai 23. maaliskuuta 2013

Paljon lankaa pikana käyttöön

 Meillä oli tuossa hieman aiemmin ongelmia lämmityksen kanssa ja aloin taas kaipaamaan uusia tossuja kun vanhat oli joko puhki, hukassa tai väärässä päässä taloa kun niitä kaipasi.

NANNAN TOSSUT
Ohje: Nannan tossut Mummo-Ullasta
Lanka: Sekalainen kokoelma jämälankoja, kolmin-nelinkertaisina
Puikot: 4,5 mm
Kulutus: reilu 150 g /pari
Violeteista tuli ensikokeileman perusteella juuri täydelliset, käytössä hieman rentoutuivat, joten nyt ovat hieman reilut eli vaativat villasukat sisäänsä, mutta ei se haita, kun muutenkin on aina villasukat jalassa. Varsi haluaa kääntyä väkisin, mitä sitä estämään.
Siniset ensin tuntuivat liian pieniltä, mutta sitten totesin edellä mainitusta syystä muutaman päivän jälkeen juuri sopivan pituisiksi. Varsi vain jäin liian isoksi ja pyörivät jaloissa siksi, olisi tarvinnut kerroksen tai pari enemmän kavennuksia. Ja unohdin ne joka toisen silmukan nostotkin, olihan siinä ihan liikaa muistetavaa ohjeessa.

 Molemmat parit on käytössä ja just niin lämpimät kuin toivoinkin. Ehkä mä innostun tekemään vielä kolmannen parin jämistä jos se olisi sitten se täydellinen. Niin ja ois kiva saada se jämälankalaatikko kiinni. Ja otsikkoon viitaten, ensimmäinen pari oli neulontavalmis yhden päivän aikana kun mies suosiollisesti vietti aikaa tyttösen kanssa. Seuraavana päivänä sitten sainkin vain ommeltua tossut kasaan.

Muutamia kuvia tyttöselle ommelluista jutuista odottaa julkaisua ja tuli juuri mieleen että pari asiaa pitäisi myös kuvata. Viime päivinä on käytetty enempi aikaa rakentamiseen kuin ompeluun tai neulontaan, joten valmiiden neuleiden sijaan on meillä voitu ihastella lasitiilien asennusta ja ihmetellä kynnyksiä oviaukoissa. Ja vahtia ettei tyttönen pääse syömään nauloja tai liimaa.

Pieniä korjailuja on kuitenkin valmistunut hyvin sen jälkeen kun hoksasin, että tyttösen istuessa potalla voi äiti hyvin penkoa korjailtavien laatikkoa ja ommella nappeja jne.

P.s. Näin kävi ensimmäisen tossuparini kanssa. Olen siis oppinut laskemaan tiheyksiä kolmessa vuodessa.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: