lauantai 19. maaliskuuta 2011

Aloitettu kesällä...


Tätä peittoa on aloitettu kesällä. Kuva on hämärä, mutta jotenkin tykkään myös kuvan sävyistä. Osa tilkuista on ommeltu jo kiinni toisiinsa, osa vain mallailtu ehkä tulevalle paikalleen. On virkattua, on neulottua, on koukuttua. Olin miettinyt pitkään että kurssilla kasvivärjäytyistä langoista tulee tilkkupeitto, mutta en millään osannut päättää neulonko, virkkaanko vai koukkuan. Sitten ystävä kysyi "mikset tee kaikkea" ja mie innostuin. Ja vedin vielä niin villiksi, ettei koollakaan ole väliä, kunhan on neliskanttisia.
Sitten täyttelen kerän lopuista pienet aukot tai mitoitan muutaman tilkun ihan tarkoituksella.


Tämä virkattu tilkku oli se hamsterikuussa tehty. Nytkin on yksi tilkku puikoilla ja toiselle katsottu koukku ja malli valmiiksi.
-----
Olen myös silittänyt paljon kissoja.

No Hirmua ja Monsteria myös. Monsteri itse asiassa on juuri sylissäni nukkumassa, jäi syliin vielä silityksen loputtuakin, mikä on harvinaista. Ollaan kai oltu sen mielestä liikaa pois kotoa raksalla ja töissä.

Kissat silitin tätä varten. Kissat kotiutui minulle neuleystäviltä viime kesänä synttärilahjana, muut materiaalit omista varastoista. Tätä on alettu suunnitella jo kesällä. kankaita mallailtu huolella ja lopulta kun ompelin valmiiksi, kävi niin että kerran valmiiksi valitut kankaat ja valmiiksi ommeltu pussin vuori oli unohtuneet ja tein ihan alusta uuden. Tykkään!

Ohjeen olen jossain nähnyt, mutta tätä tehdessä en mallia katsellut. Pohja on neliskanttinen, reunat "sopivat" ja ylhäällä nauhakuja ja nauhta tulevat molemmin puolin ulos napinlävistä. Nauhoina vinokantit ommeltuna yhteen. Ainoa sopivan värinen ja levyinen. Pussista pilkistelee työ, joka pitäisi neuloa loppuun. Sitä on suunniteltu pitkään ja hartaasti yli vuosi. Langat olleet sitäkin pidempään varastossa. Muistaako Kramox kun vinkkasi Heinissä olevan just mun väristä Sandnesin Alpakkaa poistokorissa?
Posted by Picasa

1 kommentti:

Maj kirjoitti...

Ihana peitto tulossa.