tiistai 28. syyskuuta 2010

Ompeluksia lisää




Mun neulemuistiosta irtosi kuminauha joka piti pakan kasassa. Päädyin tekemään kannet kirjaselle ja kansiin kuminauhan, jotta jatkossakin kirja pysyy reissussakin kiinni ja lapu välissä. Kansiksi päätyi kirpparilta (vai olikohan omasta kaapista?) hankitut sammarit ja Eurokankaan palalaarin löytö - käsityöpuuvillaa lankakeräkuviolla. Kuminauha on lenkkinä etukannen yläreunassa josta se on helppo vetää kansien ympäri tai tunkea etukannen taskuun kynien seuraksi.
Itse kirja on aiemmin tänä vuonna hankittu, kadehdin aina Katiijan kirjaa, josta löytyi niin ohjeet kuin muistiinpanot töistä. Nyt minullakin on samanlainen! Seuraan päätyy myös projektien suunnittelua ja takasivuille on liimattu sukkien ja lapasten kokotaulukkoja.

Pienen muistikirjanen kangaskansilla ja kuminauhalla meni neuleystävän lahjan osaksi, lahja koottiin neuleystävien kesken. Samanlainen kuminauhakiinnitys kuin edellisessäkin.


Tämän idea oli jostain japaniaiheisesta käsityökirjasta kirjastosta, kirjan nimeä en muista. Taisi olla vielä tarkemmin tuon pääkirjaston nuorten tietokirjoissa, eikä ihme, oli niin superihania ja suhteelisen helppoja projekteja täynnä. Tää kaveri on pikatikki heinänuhaisen (minun) kaveriksi kesällä. Enää ei tarvitse ostella pieniä matkapaketteja nenäliinoja vaan voi täyttää kaverin suun tavallisilla nenäliinoilla eikä liinat nuhraannu laukun pohjalla. Tää kulkee nykyisin aina olkalaukussa mun kanssa. Aplikaatiot ois voinu olla vähän siistimmät ja miettiä kangasvalinnan paremmin, mutta kun oli kiire (meni ehkä 15 min tekoon, sisältäen kankaiden penkomisen). 
Posted by Picasa

1 kommentti:

mennahuu kirjoitti...

Hienot kannet kirjoissa, ja tuo nenäliinapaketti on aivan huippuidea!