sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kasvivärjäyskurssilla

Tuossa jokunen aika sitten olin neulontaystäväni kanssa Wellamo-opiston kasvivärjäyskurssilla. Kurssin teoriailta oli jo toukukussa jolloin teimme myös yhteistilauksen Virtain Villalle värjättävistä langoista. Viikonloppu meni nopeasti Merrasjärven rannalla nuotioita vahtiessa ja noitasoppia keitellessä. Parhaimmillaan taisi olla 12 pataa porisemassa kerralla.



Tässä vähän tunnelmakuvia, värjättyjä lankoja, kasveja likoamassa  ämpäreissä ja porisemassa kattiloissa.  Seuraavalla viikolla eräänä iltana kokoonnuimme vielä tekemään värikartan viikonlopun tuotoksista. Yhteensä näytteitä kertyi nelisenkymmentä kaikkine jälkiväreineen ja sulfaattilisäyksineen. Melkoinen saldo viikonlopulle. Kiitos kaikille mukavasta seurasta.


Tässä omat lankani. Merkkausmenetelmäni olivat vajavaiset, joten vain osasta osaan kertoa millä ne on värjätty. Kuten punaiset ovat kaikki krappivärjäyksen tuotosta, lisäksi mukana on ainakin pihlajan kuorta, sipulinkuorta, suopursua, kanervaa, koivunlehteä ja juolukkaa. Pohjina lähinnä Virtain Villan 100% villaa luonnonvalkoisena ja harmaana, lisänä muutama vyyhti kirpparilta ostettua ohutta 100% villaa. Ihanaa oli ja tahtoo lisää!
Posted by Picasa

4 kommenttia:

Lankastia kirjoitti...

Ihania lankoja ja upeita värejä! Teillä on ollut huippu kurssi!

Päiväkorento kirjoitti...

Oi mieletön, ompa kertakaikkiaan upeita. Kateellinen olen.

Kaijaleena kirjoitti...

Noitasoppaa todella, siltä se monesti tuntuu. Kun monta nostaa yhtäaikaa lankaa padan äärellä, niin ulkopuolinen varmaa kuvittelee heidän lukevan loitsuja.
Tuolle asialle kun antaa pikkusormen, niin se vie koko käden ja ajatusmaailman ja kaikken.
nimimerkki: kokemusta on
http://leena.ukkolanakat.net

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeita lankoja!