tiistai 4. elokuuta 2009

Vanhoja valmiita



Koruja kesäkuun (vai heinäkuun alun?) kässäkinkereiltä. Sormus punasista lasihelmistä valmiiseen pohjaan ja pari muuta. Kivoja kaikki. Kiitokset emännälle Maikkilille ja muille seuralaisille.


Tossut Tennesseestä
Lankaa kului reilut 80g eli se lanka loppuun mitä mulla sattui olemaan. Tossuja oon virkkaillut muutaman kuukauden sivutyönä. Nää on ihan hauskat jalassa ja menee kenkiinkin ihan hyvin.
Ohje on Novitan sivuilta löydetty ja vaihteeksi tein ihan ohjeen mukaan. Sopivat napakasti omaan tassuun.
Ranteet on taas kipeät ja olen menettänyt inspiraation erääseen työhön joka pitäisi saada pian valmiiksi. Ranteet vammautin Ropeconissa viikonloppuna. Liikaa neulomista lautapelaamisen ohella. Tänä vuonna unohtui kuvien ottaminen tyystin, perjantaina ja lauantaina pelasimme niin ettei muistettu, sunnuntai kului työvuorossa lähes kokonaan. Kivaa oli. Onneksi tapasin #neulonnan Ropeconin neuletapaamisessa Kristelin joka otti kuvia. Allekirjoittanut on se jolla on vihreä pinaattitunika päällä ja jotain punaista neuletta kädessä.
Mä yritän mennä nyt ompelemaan ja suunnittelemaan helmitöitä (päikkäreille).
Posted by Picasa

1 kommentti:

Nna kirjoitti...

Harkitsin vähän tutustuvani lautapelipuoleen, mutta sitten se jäi. Kristelin näin vilaukselta conissa.