keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Optinen harha


Ei se tämä ole se optinen harha. Tässä on kahden kerroksen väkeä. Pukuhuoneessa ei ole vielä varsinaisia kalusteita vaan se palvelee lähinnä pyykinkuivauksessa. Miehen tekemä kaapillinen hyllykkö on sijoitettu sinne pyyhkeitä varten, mutta kaappiosa on tyhjänä. Ovi oli jäänyt auki, pikkuneiti oli itkuinen eikä kissat oikein jaksa pikkuisen itkua. Pakenivat sitten talon toiseen päähän unille molemmat.
 

OpArt -peitto
OhjeKnittyssä julkaistu OpArt (rav) Ohjeesta poiketen tein peiton pääasiassa sileää neuletta aina-oikein sijaan. Aina-oikein tasona olisi ollut liian kuluttavaa. Tein vain viimeisen valkoisen raidan aina-oikein (eli tasona joka toinen kerros nurin) ja sekin oli aivan riittävästi. Viimeisen raidan mittasin kerrosten sijaan mittanauhalla jotta se kasvaisi samassa suhteessa kuin edelliset ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Lanka: Patons Washed Haze Aran jota päivänä eräänä vähän hamstrasin. Sitä on vielä paljon. 50 % puuvillaa ja 50% akryyliä.
Puikot: 5 mm
Menekki: 694 g josta jotakuinkin 300 g vihreää ja loput luonnonvalkoista
Pingotus ei ihan onnistunut, mutta ehkä kokeilen uudelleen kun peitto pääsee pian koneeseen ekojen puklujen takia. Sivun pituus oli pingotuksessa kuitenkin n. 115 cm. Kyllä sen alle äitikin vähän mahtuu sohvalla makoilemaan.
Peitto oli autoneuleena eli kulki aina minne minäkin. Takapenkillä oli hyvä neuloa jos takapenkin matkaseura nukkui. Niinkuin yleensä nukkui. Isoa peittoa ei tarvinnut kannella mihinkään vaan riitti että sen heitti keskipaikalle ja malli oli niin helppo ettei haitannut mihin kohtaan neuleessa jäi.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: