tiistai 8. toukokuuta 2012

Uuden uutta ja vanhaa valmistunutta


Ensin melkein jokaisena aamuna toistuva näky. Monsteri huutelee tuulikaapin lasitiilien aukoista (siis noihin aukkoihin tulee lasitiilet jossain vaiheessa) että pitäisi pihalle päästä. Ei haittaa että tuulikaapin ovi on kiinni kun on tuollaiset kivat kissamentävät aukot kerran tehty hänen kulkemistaan varten.


Hirmu taas keksi reitin takan päälle. Ensin raapimispuulta takana näkyville kirjahyllyille (jotka odottaa vielä muoveissa sitä, että työhuone maalataan ja hyllyt siirretään sinne) ja sitten pomppu käytävän yli takan päälle. Reittihän keksittiin jo pääsiäisenä kun olin laittanut ihanat houkuttelevat virpomavitsat takan päälle turvaan Hirmulta... Tässä samalla arvioidaan voisiko seinä ohi päästä keittiön kaapin päälle, Hirmun pomppuvoima/uskallus ei riitä hyppäämään työpöydältä. Ja sekös harmittaa kun Monsteri on kyseisen kaapin päälle päässyt.


Sitten käsitöihin. Nämä on ne otsikossa luvatut vanhat valmistuneet. Ikää on parilla sen verran, etten varmaksi osaa aloitusvuotta sanoa, mutta sen jälkeen olen muuttanut neljästi. Ja viimeisissä kahdessa paikassa sentään asuin usemman vuoden molemmissa. Veikkaan, että langat on ostettu ja kintaat aloitettu vuoden 2004 paikkeilla asuessani Torniossa. Lanka on paikallisen tuottajan aitoa pässinpökkimää 4H:n suoramyynnistä ostettuna. Neula on vaihtunut muutamaan kertaan välissä, aloitin äidiltä lainatulla kuparisella ja suurimman osan lopusta tein liian pienellä ei-kinnasneulalla joka käteen sattui. Lopputulos on liian pienet kintaat omaan käteen, ahtaat sivusuunnassa ja liian lyhyet. Mutta ensimmäiset. Käsialakin vaihtelee kärjen löysästä supertiukkaan. Suunnittelin vähän että harrastan jossain vaiheessa seuravan 8 vuoden sisään sitten villalankakirjontaa ja koristelen lapaset ja pistän tauluksi :D tai mitä lie, nähtäväksi jää.


Sitten vastasyntyneen kokoa junasukan tapaset ja samanoloiset lapaset. Lanka muistaakseni Kramoxin muuton yhteydessä mulle kotiutunutta luultavasti hänen värjäämäänsä sukkalankaa. Puikot 2,25 mm  ja menekki n. 30 grammaa yhteensä. Sukissa oli ainakin 9 silmukkaa puikolla ja 9 krs joustinta ja kurtut 3+3+3 kerrosta. Kärkeen vain kolme kurttua ja siten pikainen päättely. Tiimalasikantapään teen yleensä aina näihin, koska on helppo ja nopea ja näissä vauvan sukissa ei tarvitse mitään vahvennuksia. Toivotaan että sitten sopivat.

Nyt on kesken Teeteen Helmistä neuletakki ja myssy vauvalle. Takki oli jo mukavalmis, mutta sitten purin alun ainaoikean ja tein sen pienemmilla puikoilla, sitten purin kauluksen ja puolet raglanista kun ei oikein mitat tuntuneet täsmäävän ja nyt teen sitten sitä kaulusta uusiksi. Kyllä se vielä valmistuu. Myssyn aloituksen purin myös jo kerran, koska tajusin ottaneeni juuri ne väärä puikot siitä käden ulottuvilta, ne liian isot. Keskittyminen? Mikä?
Posted by Picasa

1 kommentti:

Jadekettu kirjoitti...

Ihanat kisut! :D Meillä kuikitaan aina rappusten kaiteen rakosista. Siitähän on kätevää katsoa alakertaan, kannattaako edes tulla jos ruokaa ei annettukaan... :) Teillä onkin vähän haastavampi tuo reitti takan päälle, mutta hienosti on sinnekin päästy. :) Ihanat vauvan asusteet, kiva väri!