sunnuntai 12. joulukuuta 2010

12. joulukuuta, sunnuntai


Nyt vasta alkokin ideat pyörimään päässä, näähän riittää vaikka mihin! Sain siis lisää ihania lumihiutalekoristeisia lapasia ja toisen pipon!



Ehdimme myös tänään rakennukselle käymään ja hyödynsin ihanaa tasaista pakkaslunta huivin kuvaamisessa. Malli on Lankakauppa Heinin omistajan käsialaa ja neulottu Teeteen Kamenasta. Jotenkin onnistuin hutiloimaan ja yläreuna rullaa. Ja tää on ihan väärä vihreä. Muuten kyllä tykkään hirmuisesti ja sainkin tarkistetun ohjeen ja langat (törkeän ihanaa Perlata D'Australia merinoa, ja OIKEASSA vihreän sävyssä) koeneulottavaksi. Eli saan sittenkin itselleni sen vihreän huivin jota olen kaivannut!

Linkin keksiminen olikin sitten vaikeaa. Mutta jatketaan jo aloitetulle "jonon esittelyä" -linkillä. Tahdon tänä vuonna joulukuuseeni lisää virkattuja lumihiutaleita, malleja löysi lisää mm. Coatsin sivuilta (alhaalla muiden ohjeiden seassa). Tontilta otettiin mukaan tänään jo styroksin pala sitä varten, että kun olen niitä virkannut ja tärkkään, saan laitettua hiutaleet neuloilla kiinni styroksiin.

Posted by Picasa

Ei kommentteja: