perjantai 10. joulukuuta 2010

10. joulukuuta


Lumiukko kuusikossa lumisateessa. Ai että nää napit nyt vaan on ihania!


Ja esittelyssä vähän erilainen käsityö. Kyseessä ristipistoja, koko on vajaa 20 cm kanttiinsa (pitäs mitata ja ostaa ne kehykset).
Paketin olen saanut ihanalta kummitädiltäni muistaakseni Espanjan tuomisina mooonta vuotta sitten. Pari vuotta takaperin kun syksyllä ranneongelmat pakotti vähentämään neulomista, kaivoin paketin esiin ja aloin laskea lankoja ja pistellä ristiin. Silloin sain tehtyä ehkä vajaa puolet tästä kunnes sain ranteet kuntoon. Tänä vuonna, olisikohan kevättä ollut, kun työ taas putkahti jostain esiin ja onnistui koukuttamaan minut kunnolla, pistelinkin melkoista vauhtia työn loppuun. Ja nyt se raukka taas odottanut kehyksiä ties kuinka monta kuukautta.
Ja niille, joitka ovat kuulleet että kunnon ristipistossa pitää olla taustakin yhtä siisti kun etupuoli, voin kertoa että tämä oli harjoitus myös minun perfektionismiani vastaan. Tämän kanssa opettelin vastustamaan mieleen piintyneitä käsityksiä siitä, että pitäisi tehdä asiat "niinkuin ne kuuluu" eikä niinkuin minä haluan. Eli tein niinkuin halusin, tavoitteena se, että etupuoli on esittelyn kestävä ja työn tekeminen on mukavaa.

Päivän linkkinä tarjoan omiin korttinteko-ongemiin (eli kun on kello kymmenen illalla ja pitäisi mennä nukkumaan, kortti on tekemättä ja inspiraatio hukassa) Jehkottaren korttihaaste! Hienoja luonnoksia ja upeita toteutuksia joista voi hyvin poimia ideoita omiin kortteihin!
Posted by Picasa

Ei kommentteja: