maanantai 7. kesäkuuta 2010

Keväällä oli koukku käytössä

Virkkasin pari koppaa lisää tutulla ohjeella. Näissä on molemmissa kahta lankaa, Peterle Denimiä (puuvillaa, 50gn 120m ja 22c/10cm luokkaa, esim. Novitan Suvin kanssa samanvahvuista) josta pienessä korissa (yläkuva) tumman farkun väristä ja isommassa vaalea farkku. Denimin kaverina oli Novitan Tennesseetä, tummessa tummahkoa sinistä ja vaaleassa valkoista. Koukku 3,5 mm.
Kokoa pienemmällä (rav) on saman verran kuin punaisilla kopilla (joita on nykyisin viisi), eli n. 13 cm pohjaneliö, isommalla (rav) lyhyempi sivu on sen n. 13 ja pitkä sivu n. 23 cm. Pienempään meni 128 g lankaa ja isompaa 190 g.
Nää meni vessaan pitämään korivaunussa järjestystä yllä. Ohjeessa käsketään tärkkäämään, mutta ihan ryhdikkäästi nuo seisoo ilman tärkkiäkin.

Tää meni ystävän tyttärelle synttärilahjana. Aiemmin siskonsa sai toisen rotuisen koirulin jota en muistanut kuvata. Malli on AmiAmiDogs -kirjasta, japanista ostetusta. Langat jämäpurkista ja koukku oli käytössä. Huomasin juuri ettei koirasta löydy merkintää taulukostani joten heitänpä veikalla että koukku oli 2,5 mm tai 3 mm. Dalmatialaisen painosta ei siis myöskään ole havaintoja. Avainrengas on sellainen ihan tavallisen kokoinen, siitä saatte vähän mittakaavaa. Kuono löytyi paikallisesta Möysän langasta ja asusteesta, muualla en ole noin pieniä nähnyt. Silmät on helmet ja pilkut on neulahuovutettu valmiiseen koiraan.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

Usimarjaana kirjoitti...

Hienoja! Söötti on tuo koira :)

Sartsa kirjoitti...

Oikein söpö koiraperä.
Onnistuukohan nyt kommentointi, sitä tulin kokeilemaan.