maanantai 27. lokakuuta 2008

Viikonlopun ompeluksia


Vessassa on aina meillä lukemista ja sudokuja yms. jotka lojuu aina tiellä. Ollaan etitty lehtikoteloa seinälle, sellasta metallista. Ei oo löytyny ja mulle riitti. Ompelin Kontista alle kahdella eurolla kilolaarista löytyneestä farkunpalasta meille lokerikon. Lehtitaskut on liian väljät joten niitä pitää vielä säätää esim. jollain nappisysteemillä, mutta enää ei lehdet roiku missä sattuu. Kynille ja pyyhkäreillekin on omat taskut. Tykkään :)

Tää laukku on oikeesti vanhaa tuotantoa. Tein kerran  markiisista kaksi samanlaista laukkua, tämän mustan ja toisen luonnonvalkoisen. Tähän sitten tein vielä heijastimesta koristeet. Toimii mun talviolkalaukkuna, on aina heijastin matkassa,  usein vielä kyllä laukun lisäksi muitakin. Kokoa on laukulla sen verran että A5 kokoset jutut mahtuu hyvin sisään.

Sisällä on pari isompaa taskua ja kynätasku, läppä on kiinni tarroilla ja edessä kolme pientä taskua ja avaimia varten "vyölenkki". Taskut on vähän pieniä enkä uskalla pitää esim. kännykkää niissä vaikka sitä varten ne suunnittelin. Nyt sitten lisäsin vielä vetoketjun tuohon laukun suuhun että pysyvät tavarat tosissaan tallessa. Sitten vielä tuon vanhan irtona ostetun Carcassonne-nappulan johon laitettu pieni silmukkaruuvi ja vetoketjuun kiinnitettävä "hakanen". Saa sitten vetoketjun auki vaikka lapaset kädessä. Vetoketju teki laukusta taas vähän mieluisamman.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvännäköisiä ompeluksia.
Himpura, miten hyvä idea ommella kuvioita heijastinkankaasta! Miksen mä ole koskaan tuota keksinyt (keksinkö mä itse oikeasti mitään nastaa... xD)?!

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja juttuja tosiaan. Mä tykkään heijastinkankankaasta, mutten koskaan keksi mitään kivoja kuvioita.

MysteryKnitter kirjoitti...

Mahtavia tuotoksia!