keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Täntä


Meillä asuu taapero joka rakastaa erityisesti oranssinkirjavaa kissaamme. Kissaa silitetään, halitaan, annetaan illalla pusu siinä missä meille vanhemmillekin, kissa halutaan syliin, ojennetaan kättäjotta kissa nuolisi sormet ja välillä otetaan sukat pois ja ojennetaan jalkoja kohti kissaa jotta varpaatkin pestäisiin ja sitten hihitetään. Minun kanssa myös huudetaan kissoja ovelta suureen ääneen nimeä venyttäen. Nyttemmin on jo opittu toisenkin kissan nimi sanomaan ja toiselle voi antaa nameja, mutta toinen ei ole niin innoissaan pienestä seuralaisesta, joten muut leikit jää. Kissoilta on myös opittu näyttämään häntä, korvat tassut ja muut tärkeät osat, vain sitä "pimmä" kohtaa yritetään hieman rajoittaa ettei kovin töki silmiä. Neiti Oranssi on myös toisinaan näyttänyt omaa peppua ja sanonut "täntä" josta sain idean tehdä lapselle hännän leikkeihin. 

Puikot 3,25 mm, luo kolme silmukkaa Red Heart Las Vegas color -langalla tai muulla vastaavalla pörröisellä hirvityksellä. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja yhdistä pyöröneuleeksi, neulo puikon viimeinen silmukka etu ja takareunas oikein,muut silmukat oikein. Jatka kunnes puikoilla on yhteensä 12 silmukkaa, päättele aloituslanka tässä vaiheessa. Neulo sileää oikeaa pyörönä kunnes häntä on n. 40 cm tai haluamasi pituinen, kavenna 2o yht kunnes jäljellä on 3 s, vedä lanka loppujen silmukoiden läpi, päättele lanka ja laita roikkumaan taaperon tai leikki-ikäisen housunkauluksesta. Yhdestä kerästä tulee n. kolme häntää, menekki oli 17 g. 

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Miau! Suloinen täntä! :)