Mä en ala. Oon koko hamsterikuun neulonut toisena työnä paitaa Fitted Knitsistä. Joutunut laskee kaikki uusiksi, koska on lanka ohuempaa kuin ohjeessa. Ja sen kyllä sit huomaa lopputuloksessa että ei oo aivot suvainneet ottaa vastaan mitään huomautusta liittyen epäilyihin laskujen oikeellisuudesta. Tästä piti tulla paita. Olen tehnyt pitkää päivää viikolla ja tämän lauantain olin myös töissä, muun ajan (tosin tiistai-ilta meni kaulurintekeleen kanssa neuletapaamisessa) olen pääasiassa neulonut tätä niillä ihanilla 2,5mm puikoilla tai mitkä ikinä ovatkaan, sellaiset onnettoman ohuet tikut joka tapauksessa. Ja nyt sitten pitäisi koko viikon aikana saatu paitaosuus purkaa, en kyllä todellakaan tuollaisenasitä päälläni pidä. Kaula-aukkokaan ei ole mieleinen. Eikä rinnan kavennuksen ihan kohdillaan. Vyötärökin olisi ollut tällä ohuella langalla kivempi 3o3n tuon 2o2n tilalta. Kuva kaunistelee, lantion kohdalle todellisuudessa mahtuisi toinenkin lantio, pahin löysyys on takapuolen päällä. Parannusehdotuksia saa antaa, menee ihan fiiliksen tuon tapauksen kanssa. Nyt sitten pitäs unohtaa harmitus, purkaa varmaan ainakin 50 g lankaa (koko työssä vasta n. 320g) ja alkaa unohtamaan toivetta saada paita valmiiksi hamsterikuun aikana. Eipä tuosta tosin olisi paljon grammoja kertynyt.
Piristyksenä muille, kerrottakoon meidän fiksun kissan keksineen, että kylppärin lattiakaivon ritilä on kiva kaivaa pois ja että rotta myös ui mielellään siellä (on kuulemma viemärirotta, siltä näyttääkin).
Tässä kuvassa katinroikale on menossa päikkäreille kirjojen taakse, tai oli, kunnes joku häiritsi käskemällä poseeraamaan kameralle. Kissan katse on kiintynyt kamerasta roikkuvaan kamerapussiin.
1 kommentti:
Ihana kisu! Mutta voi harmitus tuon puseron kanssa. Voin jossain määrin ymmärtää miltä sinusta tuntuu. *sympatiahali*
Lähetä kommentti